24. toukokuuta 2015

Takapihan istutusalueen kunnostus


Ääks. Tämä oli siis lähtötilanne tänä keväänä ennen roskien siivoamista.
Nyt olen jo hyvällä mallilla tämän alueen työstämisessä ja alaselkäkin vihoittelee..
Tarkoituksena oli siis nostaa istutusaluetta hieman korkeammalle entisestä.


Keskellä menee pieni kivipolku, joka on jo uponnut kasvien joukkoon. Joten sitä aloin poistamaan ja kivien uudelleen sijoitusta mietin. Päätin käyttää ne alueen korotukseen. Nyt entinen polku muotoutuu tosi selkeäksi tämän pienen, matalan luonnonkivimuurin myötä.


Ihanat poimulehdet jätin entiselle paikalleen. Taakse laitoin tulikellukkaa, kesäpikkusydäntä, unelmatädykettä enkä edes enää muista mitä kaikkea. Pakko myöntää että muutama kasvi oli kyllä niin hukassa, etten muista nimeä. Pitää odotella hetken aikaa että kasvavat. Meillähän on kevät nyt tosi myöhässä, kun ei koivutkaan vielä viherrä, pensaat on yhtä risukkoa vaan.





Tuli mun mielestä tosi kiva. Alue tuli selkeästi näkyviin ja taas astetta rakennetumman näköinen.


Toista puolta aloin työstämään tänään. Käytävän leveydeksi tulee 60 cm. Kottikärryillä pääsee hyvin.




Tähän malliin pääsin tänään. Purkittelin kuunliljaa, tulikellukkaa, palavaarakkautta, kun niitä tuntuu riittävän. Jos laittaisi edullisesti myyntiin, niin saa katetttua vähän multasäkkien ostoja. Niitä on nyt mennyt 5 kpl tänä vuonna ostettua, lisäksi viime vuotisia yhteensä 5 kpl. 



Käytävä ei ole vielä valmis, siihen tulee vielä pinnoite.
Tänään siirsin taimiakin ulos terassille. Illalla kiikutin ne vielä sisälle, kun on luvannut yöksi lähes pakkasta. Mutta kannetaan sitten taas aamulla ulos ulkoilemaan. Terassista on muotoutumassa ihan paras paikka. Vaikka tuulee, sitä ei tunne vaan on tosi kiva istuskella sohvalla tai tuolilla ja kuunnella radiota, jonka kiikutin myös terassille. Olen siis erittäin tyytyväinen lasitukseen satsaamiseen :)


7 kommenttia:

  1. Tosi siisti!!! Kivien käyttö aina sykähryttää. Tua onki nii suuri alues, että hoironki kannalta on hyvä olla kunnon poloku. Tua lasitus varmasti maksaa ittensä takaasi tyytyvääsenä miälenä. Onhan suamen kesä lyhyt ja vähä lumine. Meilläki oli yällä vaa yks lämpöaste.

    VastaaPoista
  2. On ollu jo urakkaa tuossa ja näyttää tuollainen erikokoisista kivistä tehty kivimuuri upealta. Ja kivaa nähdä näitä ennen ja jälkeen kuvia. :) Alaselän kivistykset taitaa olla yleinen vaiva kun paljon heiluttelee lapiota puutarhassa. Itsekin on tullut kaivettua kokonaan uutta istutusaluetta, laajennettua perunamaata ja paranneltua polkujen pohjia (toisin sanoen kaivettua liian pinnassa olleita kiviä pois) ennen uutta kuorikatteen laittoa ja sen kyllä on huomannu selästä.

    VastaaPoista
  3. Tulipa nätti ja siisti ja paranee vielä pinnnoituksen myötä! Ja miten järkevästi ajateltu, että pääsee kottareilla kulkemaan tuosta.

    VastaaPoista
  4. Tulee varmasti tosi ihana kukkapenkki ja tuo polku on kaunis ja ihana.

    VastaaPoista
  5. Sielläkin on huhkittu oikein kunnolla! Rajaukset ryhdistivät tuota kohtaa upeasti. Millaisen pinnoiteen ajattelit laittaa polulle?

    VastaaPoista
  6. Hmmm, olet purkittanut juuri niitä kasveja, joita yritän haalia pihaani lisää. Jos olet niitä innokas myymään niin voisit pistää viestiä tuonne mun postilaatkkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mulla meni nämä kuin kuumille kiville, kun laitoin paikalliseen FB-ryhmään ilmoituksen.

      Poista

Kiitos viestistäsi!